Villaa ja vipinää!

Palkkasimme timpurin. Seuraavan etapin kaveriksemme valikoitui Isolan Pekka ja siinä vasta virkeä kaveri onkin. Hän on saanut kattojen koolauksia tehtyä ennätysvauhtia kun hoksasimme vähän liian myöhään että ne piti olla Spigottia varten valmiina 23.1. maanataina.

Pekka ei tätä säikähtänyt vaan alkoi heti hommiin!

 

 

Sisäkatoksi tulee tasaiseksi tasoitetu ja maalattu kipsilevykatto, niin ylä- kuin alakertaankin. Paneeli ei oikein ollut meidän juttu. Korkilla välillä leikittelen ajatuksena, mutta ehkä ensikerralla sitten..

img_1435

Villamiehet tulivat ja tuuppasivat katon täyteen paperimassan & pumpulin omaista “villaa”. Eron aikaisempaan huomasi heti lämmön suhteen. Yläkerrassa oli seuraavana päivänä merkittävästi lämpimämpi kuin aikaisempana päivänä.

 

img_1431

Ihan kiva jos voi lämppäreitä pitää pienemmällä.. viime sähkölaskusta meinasi tulla lusikallinen housuun. Yli 1000 € sähkölaskun tipahtaessa postilaatikosta ihan muina miehinä Lidlin mainoksen lomassa, sitä miettii että olisihan nämäkin pitänyt osata laittaa budjettiin.

 

Ulkovalaisimet löytyi Ketoselta. Lumo malli miellytti molempien silmää heti. Valinnan varaa on melko vähän, kaikki ovat niin toistensa näköisiä. Itseäni ei viehättänyt “ylös alas” -valot jotka muodostavat hassut valokolmiot molempiin suuntiin, tämä sulki pois paljon vaihtoehtoja. Samoin budjetti, joka haluttiin pitää järkevänä kappaletta kohden. Nämä tyylikkäät ja hyvin valaisevat kotimaiset valaisimet olivat reilun 100 € luokkaa kappale.

 

 

Santtu on ollut tarkkana ja hoksannut että lattiavalut eivät ole ihan niin hyvät kun pitäisi olla. Niitä yritettiin hiomalla oikaista, mutta ihan priima ei vielä taida olla. Ymmärsin, että tämä saadaan oikein tekemällä korjausvalu niille alueille missä on heittoa.

Joka tapauksessa nyt kun kaikki pinnat on hiottu niin betonista tullut liima on poissa ja valu kuivuu nopeammin. Katsotaan miten tämän kanssa suoruuden osalta käy. Iso laatta vaatii alleen tasaisen pohjan niin Pekan on hyvä laatoittaa. Eiköhän tämäkin tästä jotenkin suttaannu.

 

img_1443

Hieman on ollut siivoamista, mutta pääosin työmaa on ollut hyvässä ryhdissä ihan itsestään. Nyt villojen jäljiltä jäi aikamoinen kaaos, mutta onneksi viikonloppua vasten niin sen ehti hyvin siivoamaan. Pölyn määrä oli valtava. Tehokkaaseen imuriin investoiminen ei olisi ehkä hullumpi idea, nykyinen lainassa oleva on jo muutaman työmaan nähnyt. Itsellä meni selkä sopivasti, niin mies sai hoitaa imuroinnin ja kantamisen, kiitos hänelle siitä!

Mikäs sen mukavampaa kun mies vihellellen imuroimassa yhteistä kotia? 

img_1452

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s