Projektista

20160808_195703

 

Työnimi Gotham, talo täynnä jännitystä ja unelmia.

Ketä me olemme, mistä kaikki lähti ja mitä halutaan projektissa saavuttaa.

Minun nimeni on Tuike ja miesystäväni nimi on Juho. Olemme kahden aikuisen ja kahden kissan lapseton perhe ryhtymässä ensimmäiseen omakotitaloprojektiin. Minä olen IT-alalta ja Juho painoalan yrittäjä, eikä meillä ole kokemusta mistään raksahommista ennestään. Oma panoksemme käytännöntyössä rajautuukin tästä syystä ainoastaan sisäpintoihin ja kaappien kasaamiseen sekä projektin johtamiseen.  

Kaikki lähti molempien pitkäaikaisesta haaveesta rakentaa omakotitalo ja rakkaudesta skandinaaviseen arkkitehtuurin. Aloitimmekin projektin jo 2013 suunnittelemalla asunnon pohjapiirustusta. Tätä kesti kaksi vuotta, joskus asia unohtui kuukausiksi ja joskus taas tuntui, että ei muusta puhuttukaan. Konkreettinen starttaavatekijä projektille oli se, että saimme varmuuden hyödyntää lapsuuden kotini pihaa niin, että siitä oli mahdollista lohkaista tontti meidän käyttöömme. Muuta ei tarvittu ja aika arkkitehdille olikin jo varattuna.

Iso syy arkkitehdin käyttöön oli toki satojen valmistalomallien tulokseton läpikäynti, mutta myös haastava rinnetontti, jonka hyödyntäminen vaatii talon suunnittelussa tontista lähtevän ajattelun. Arkkitehdiksi valikoitui Nurmijärven alueella paljon suosituksia saanut Tarja Petäjä, Arkkitar Oy.

 

Haluamme rakentaa talon missä meidän on hyvä asua kahdestaan, kuitenkin poissulkematta talon sopivuutta isommalle perheelle. Talon käytännöllisyys, energia- ja kustannustehokkuus ovat meillä tärkeitä projektin läpiviennissä.

 

  • Materiaalina on EPS-harkko ja talotoimittajan on HEVI -Kivitalot. 

  • Urakoitsijanamme on Ratsa Oy:n Santtu Ratinen, joka tekee talostamme referenssikohteen omalle alkutaipaleella olevalle liiketoiminnalleen.

  • LVIS -suunnittelu ja toteutus tulee Spigotilta ja lämmitysjärjestelmä tulee Kodikaslämpö Oyltä.

 

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s